lauantai 15. elokuuta 2015

Aika rientää

Niin se aika on vaan rientänyt, L-pennut täyttivät eilen jo 8 kk. Kunnon kesäkin tuli vihdoin elokuun kera. Niin viileä on koko alkukesä ollut, että nyt vasta alkaa kasvihuoneessa tomaatti ja kurkkusato kypsyä. Synttäreitäkin on kesällä vietetty, Pipsa täytti 6-vuotta 2.7. ja Tamilla tuli täysi kymppi täyteen 22.7. Ilahduttavaa on kuinka hyvässä ja vetreässä kunnossa Pappakoira on. Ehkäpä tuo nuorten tyttöjen haaremi pitää Taminkin virkeänä ja kunnossa, kun täytyy yrittää pysyä tyttöjen perässä.

Itsellä alkaa viime talven rasituksen ja stressin jälkeen elämä ja terveys pikkuhiljaa palautua normaaliksi. Lumikin on hienosti sulautunut tähän mun koiralaumaan. Vaikka Tamilla on ollut selvästi vaikeampaa hyväksyä Lumi osaksi laumaa kuin mitä oli Pipsan ja Gimman kanssa. Ehkä pappakoiralla alkaa olla ikää jo sen verran ettei enää oikein huumori riitä tuollaisen jatkuvasti touhuavan kakaran kanssa. Nyt on Lumilla menossa ensimmäiset juoksut ja johan alkaa Tami-papankin sydän sulaa nuorelle tytölle. Gimma oli muuten aikoinaan täsmälleen saman ikäinen ensimmäisten juoksujensa aikaan kuin Lumi oli nyt.

Hauskaa on ollut seurata tuon talvipennun ensimmäistä luonnonihmeiden kesää. Naapureilla ja sivullisilla on myös ollut ihmettelemistä, kun meidän pihassa kesälläkin huudellaan "Lumi, tule tänne", "Lumi ei saa", "Hieno Lumi" jne. Lumilla sitä on ihmeteltävää myös riittänyt. Pikkulinnut, kukkaset, ruohonleikkuu, mustikat, karviaiset, kärpäset, perhoset ja muut ötökät ym. ym. ym. Kesässä on niin paljon uutta ihmeteltävää, että pienen tytön pää on ollut ihan sekaisin välillä. Uimaan opettelu on myös ollut hauskaa. Vettä ei Lumi ole pelännyt yhtään, sinne vaan polskimaan. mutta oikea uimatekniikka on vielä hieman hakusessa. Kyllä se vielä sieltä löytyy ja jää tuo veden roiskuttaminen pois, vaikkakin Lumista onkin hauska pyydystää aikaansaamiaan vesipisaroita.

Sani ja Luna ovat myös ilahduttaneet minua ja Lumi-siskoaan muutaman kerran kevään ja kesän aikana vierailuillaan. Kivaa on ollut seurata läheltä näiden kahden tytön kasvua ja kehitystä. Ja vaikka muut pennut lähtivät hieman kauemmaksi asumaan, ovat niiden omistajat olleet mahtavan aktiivisesti yhteydessä minuun ja olen saanut seurata pentujen kehitystä valokuvien ja viestien myötä. Onnellinen olen siitä, että pahoja vaikeuksia ei kenelläkään ole appepentunsa kanssa elämisessä ollut. Kaikki ovat hyvin pärjänneet ja pennut ovat kehittyneet "yhteiskuntakelpoisiksi" junnukoiriksi. Uusia harrastuksia on myös löytynyt ja pennut ovat saaneet viettää aktiivista elämää. Lumikin on jo aloittanut hakutreeneissä mukana olon. Pentutapaamisen järjestin 1.8. ja kolme pentua (Luna, Luka ja Kessu) saapui paikalle. Mahtavaa oli nähdä nuo kaksi nuorta miestä, joita en ollut luovutuksen jälkeen nähnytkään. Niin hienosti käyttäytyviä ja komeita poikia olivatkin.

Lumin kanssa olen käynyt useammassa Match Showssa näyttelyuraa varten harjoittelemassa. Sillä harjoitusta on todella tarvittu. Pipsa ja Gimma ovat viime vuosina totuttaneet minut siihen, että ovat jokaista tuomaria ensimmäiseksi pussamaan menossa. Lumin kanssa olikin sitten toisin. Ensimmäisessä mätsärissä koinkin ison yllätyksen, kun Lumi joutui lähes paniikkiin, tuomarin yrittäessä katsoa hampaita. Ravi ei myöskään tuntunut onnistuvan ollenkaan, koska Lumi nojasi mun jalkaan koko ajan. Jaahas, tuumasin, tässä sitä onkin sitten työsarkaa taas. No harjoittelua ja harjoittelua ja nyt niin hampaiden näyttö kuin kaunis ravikin on opittu. Lumin ensimmäinen virallinen näyttely pentuluokassa oli 9.8. Turussa. ja hienostihan siellä meni. Ihastunut tuomari (Tamara Sarmont, Belarus) palkitsi Lumin kunniapalkinnolla ja ROP pentu-sijoituksella. Ulkomuotoarvostelussa lukee "Very beautiful puppy in havanna colour. Good colour, white marking. Good tail. Ideal scissors bite. Very promising."

Tällä hetkellä odotan innolla ja valmistaudun vuoden suurimpaan seurapiiritapahtumaan. Parin viikon päästä on Sennenyhdistyksen 50-vuotisjuhlaerikoisnäyttely. Suureksi ilokseni näyttelyyn on ilmoitettu neljä Gimman pentua Lumin lisäksi. Mahtavaa saada L-pentue näin laajasti esittäytymään vuoden tärkeimpään näyttelyyn. Näyttelydebyyttinsä tekevät Kessu, Juti, Lilla ja Luna. Odotettavissa siis ikimuistoinen näyttelypäivä.


Tami, Lumi. Gimma ja Pipsa
Pipsa ja Lumi
Lumi ja Gimma
Lumi ja Kessu
Luna, Luka, Lumi ja Kessu







...vain Lumi jäi

Kappas vaan jäänyt yksi kuvasarja julkaisematta helmi-maaliskuun vaihteesta. Kessukin lähti viimeisenä pentuna uuteen kotiinsa 1-3-2015 ja meille jäi siis vain Lumi. Tästä alkoi elämä pikkuhiljaa asettua normaaliuomiin.

Lumi
Kessu


Kessu
Lumi ja Gimma-Äiskä
Saanhan mä jäädä tänne, äiskä, saanhan?
Onnellinen äiskä ja tytär
Lumin ja Kessun suunpesu ruokailunjälkeen

Lumin ja Kessun "sylipaini"

Lumin ja Kessun palloleikki

maanantai 16. helmikuuta 2015

...ja jäljelle jäi kaksi







Toinen kolmen pennun joukko lähti viikonloppuna uusiin koteihinsa. Lilla, Luka ja Sani (Lella) lähtivät reippaina ilahduttamaan uusia perheitään. Ihanaa on ollut saada päivittäin kuulla ja lukea tilannekatsauksia jo kotiutuneiden pentujen elämästä uudessa kodissaan. Hienosti ovat kaikki sopeutuneet muutokseen ja uuteen elämäänsä.
Meillä kodin valtasi outo rauha, kun jäljelle jäi vain kaksi pentua. Ihan kuin nämä kaksi ihmettelesivät, missä kaikki kaverit on? Onneksi Kessu -poika (Lupaava Leevi) jäi vielä pariksi viikoksi leikittämään Lumia ennenkuin matkaa omaan kotiinsa. Gimma nauttii taas leikkimisestä pentujen kanssa, kun pennut vihdoin saatiin vieroitettua tisseiltä. Pipsakin on jo liittynyt leikkeihin mukaan, Tamilla on vielä sulateltavaa ja totuttelemista, ennenkuin leikki pentujen kanssa alkaa vanhaa poikaa kiinnostaa.

Gimma, Lumi ja Kessu


Lillan leikki


Sanin leikki


Lukan paini Kessun kanssa


Lukan paini Lumin kanssa




maanantai 9. helmikuuta 2015

Kolme lasta lähtenyt maailmalle


Juti (Leppoisa Leo), Luna (Lumoava Luna) ja Mila (Lahjakas Laila) muuttivat viikonlopun aikana omiin koteihinsa. Alkuihmettelyn ja -ujostelun jälkeen pennut ovat kotiutuneet hyvin. 

Tämän viikon aikana lähtee matkaan vielä kolme pentua. Näistä kahden tytön piti jo lähteä viikonlopun aikana, mutta kun suolisto ei oikein toimi kunnolla, niin jäivät vielä meille parantelemaan masuansa. Tässä joutui taas kerran toteamaan ettei kaikki aina todellakaan suju niinkuin on suunnitellut. Jotain odottamatonta voi aina tapahtua ja muuttaa suunnitelmat täysin. Tärkeintä on nyt kuitenkin saada tytöt kuntoon. Heitä kun malttamattomana odottavat uudet innokkaat omistajat. Oli niin ikävää soittaa näille ihanille ihmisille etteivät he nyt saakaan pentua vielä kotiin.

Yksi poika jää sitten pitämään mun Lumi-tytölle seuraa vielä pariksi viikoksi, kun tuleva isäntäperhe kaukomatkailee. Perheen poika oli kyllä kuulemma jo valmis luopumaan odotetusta lomamatkasta, jotta olisi saanut pennun kotiin jo nyt. Kun porukka tästä pienenee, niin sitten päästäänkin helpommin tutustumaan ihmeelliseen, suureen maailmaan Lumin ja Kessu-pojan kanssa. 

Jutin leikkejä kotiinlähtöpäivän aamuna

Lunan leikit

Milan leikit

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Yhteinen aikamme käy vähiin

... kuin myös kasvattajan energiavarat ja sen myötä ajatukset ja sanat. Sen verran voin sanoa, että jos on pennut ihania ja suloisia, niin on ne myös melkoisia aika- ja energiasyöppöjä. Vastassa on nyt rankista rankin luopumisen viikonloppu. Viisi pentua lähtee omiin koteihinsa viikonlopun aikana. Kasvattajalle jää vain muistot ja suuri toive, että on valinnut pennuille hyvät, pysyvät ja rakastavat kodit.
Kolme pentua jää vielä onneksi lohduttamaan ikävöivää kasvattajaa. Yksi tytöistä jääkin pysyvämmin omaksi iloksi eli oma laumani kasvaa ihanalla Lumi-tytöllä. Lumi on se valkoisempi noista havannan-värisistä yllätyksistä. Kaksi poikaa odottaa vielä hetken, että uudet omistajat saavat "mamma"lomansa alkamaan tai ulkomaanmatkan vietettyä. Sitten on myös poikien aika jättää talon herruus taas Tamille.

















sunnuntai 25. tammikuuta 2015

HUH HUH Huisketta

Työntäyteistä aikaa vietetään. Pentujen vaatimustaso kasvaa koko ajan eikä ihan kaikki suju aina niinkuin Strömsössä. Jos tuli univelkaa jo silloin synnytyksen aikoihin niin nyt sitä kertyy kyllä koko ajan lisää. Vieraiden määrä on myös viime viikon aikana ollut huima. No pennut ovat  ainakin tavanneet ison määrän vieraita ihmisiä ja saaneet runsaasti sosiaalistumisharjoituksia. Vaan eipä noilla ole ollut mitään ongelmia kenenkään kanssa. Kaikki vieraat otetaan yhtä iloisesti, rohkeasti ja avoimesti vastaan. Syli kuin syli kelpaa, samoin jokainen varvas kuin sormikin purtavaksi. 

Ihan yhtä rohkeita ei oltu ensimmäisillä ulkoilukerroilla pihassa. Pennuille oli melkoinen kulttuurishokki joutua lämpimästä pentuhuoneesta kylmään, märkään lumeen seisomaan. Parin harjoituskerran jälkeen siinä oudossa aineessa alkoi jo uskaltaa liikkuakin ja toimittaa asioitaan. Eli ensimmäiset sisäsiisteysharjoitukset on suoritettu. 

Ihana veljeni nikkaroi taitavilla kädentaidoillaan pennuille upean 8-kupin ruokabaarin. Hieman vaan vaatii vielä harjoitusta että jokainen pentu pysyisi omalla kupillaan. Baari toimii lisäksi hauskana tasapainoilu-, agility- ja kiipeilyratana. 

pieni tyttö, pieni lelu
niskatuki
sammakko-rummakko
Kuusityttö alias Fievel-hiiri

vastarannan kiiski
uusi ruokabaari
kuljetusboksia ihmettelemässä
maitobaari on muuttunut pystybaariksi
"MNAM" Rouhetikkuun tutustuminen








perjantai 16. tammikuuta 2015

Puuroa, painia ja pentuhuoneen valtaus

Mul o niimpal lelui 

Pennuilla on hurja kasvuvauhti päällä ja ruokahalu on suorastaan pohjaton. Gimma kyllä imettää edelleen, mutta lisäravinnon tarve kasvaa selkeästi koko ajan. Kuivamuonasta pehmitetty velli ja raaka jauheliha katoavat kahdeksaan kitaan mahtavalla vauhdilla. 

Vierailijoiden määrä on parin viime viikon aikana ollut melkoinen. Hienosti ovat Gimma ja pennut kuitenkin selvinneet tästäkin haasteesta. Gimmaan on tullut tiineyden ja pentujen myötä lisää "vahtikoiraa" eli kaikki vieraat saavat nykyään appeille niin tyypillisen äänekkään tervetulotoivotuksen. Gimmahan ei aikaisemmin Pipsan tavoin haukkunut ketään meille kotiin tulleita vieraita vaan toivotti kaikki tuntemattomatkin iloisesti tervetulleiksi. Nyt kuitenkin omia pentuja täytyy vähän puolustaa ja kertoa tulijoille että äiskä-koira on kyllä valppaana. Sitten kun vieraat ovat haukuista huolimatta tulleet sisään, Gimma kyllä esittelee pentujaan ylpeänä ja antaa kaikkien niitä vapaasti ihastella ja pallutella. 

Pentulaatikko ei enää todellakaan riitä peuhutilana pennuille ja niinpä koko entinen työhuoneeni on nyt pentujen valtaama painitanner. Kohta ei varmaan enää sekään riitä vaan pitää valloittaa lisää tilaa. Pipsa viettää myös jo aikaa pentujen kanssa samassa huoneessa, mutta hyvin päättäväisesti jättää pentujen hoitamisen Gimmalle. Ei siis tapahtunut sitä hieman jännittämääni pentujen omimista. Hieman nimittäin jännitin mahtaako Pipsa johtajanartun valtuuksin omia pennut itselleen. Mutta reaktio näyttääkin siis olevan oikeastaan päinvastainen. Tamikin katselee ja haistelee pentuja uteliaana oviaukossa portin takana. Ilmeet ovat silti sellaisia ettei Tamia taida paljon kiinnostaa tehdä sen lähempää tuttavuutta "kiljuvien kakaroiden" kanssa. :D







perjantai 9. tammikuuta 2015

"Verenhimoisia pikkupetoja" :D

Pentujen kasvu ja kehitys ovat tällä hetkellä melkein silmin nähtävässä vauhdissa. Pentujen keskinäiset leikki- ja painihetket pitenevät ja muuttuvat riehakkaammiksi päivä päivältä. Myös lelut ovat alkaneet kiinnostaa. Pienet pehmolelut, pallot ja köysilelut saavat jo kovaa kyytiä. Leikin tiimellyksessä alkavat pienet yksilölliset erot luonteissa pikkuhiljaa nousta esiin. 

Gimma imettää pentuja vielä ahkerasti, mutta imetysintoa alkaa ehkä hieman lannistaa se että pennuille on jo puhjennut terävät hampaanalut suuhun. Pentujen ruokahalu alkaa kuitenkin tuntua jo loputtomalta ja siksi muutaman päivän ajan pennut ovatkin totutelleet jo myös kiinteämmänkin ruoan syöntiin. Ensimmäisen kerran pennut saivat pienen nokareen raakaa nauta-sikajauhelihaa neljä päivää sitten. Nauroin itseni kipeäksi pentujen reaktiolle niiden saatua ensimmäisen lihanpalan suuhunsa. Pennuistahan kuoriutui varsinaisia "verenhimoisia pikkupetoja", jotka haukkuivat, murisivat ja kiljuivat saadakseen lisää lihaa. :D Vatsat kestivät hyvin ensimmäisen kiinteän ateriansa ja sen jälkeen pennut ovat sitten saaneetkin joka päivä pienen jauheliha-aterian. Myös kuivamuonaan on jo totuteltu vellimäiseen muotoon pehmennettynä ja hyvin maistuu sekin.

Pipsakin on nyt päässyt tutustumaan pentuihin. Sekin meni todella hienosti ja varsin rauhallisesti. Gimma antoi Pipsan tulla pentuhuoneeseen ilman minkäänlaista hermostuneisuutta tai muutakaan negatiivista reaktiota. Gimmalla ei ollut yhtään mitään sitä vastaan että Pipsa haisteli pennut läpi ja katseli laatikon ulkopuolelta kun Gimma imetti pentuja. Kyllä noi mun molemmat tytöt on vaan niin ihquja <3 .









Lehmä on kaadettu
Pipsa tutustuu pentuihin
Ihka ensimmäinen puurohetki

lauantai 3. tammikuuta 2015

Uusi vuosi, uudet kujeet

"High-Five"

Uuden vuoden juhlinnasta selvittiin hienosti. Gimma näytti hienosti rauhallista esimerkkiä pennuille eivätkä pennut edes tajunneet reagoida paukkeeseen mitenkään. Korvatkaan eivät onneksi vielä aattoiltaan mennessä ehtineet kunnolla aueta. Seuraavana päivänä huomasin kyllä pentujen kääntävän päätään äänen suuntaan, joten kuuloaisti alkaa pikkuhiljaa toimia. Samoin silmät seuraavat jo liikettä ja pennut luovat selvästi katseita ympärillä oleviin ihmisiin ja esineisiin.

Pennut liikkuvat myös jo huomattavasti enemmän ja paremmin. Ne ottavat jopa juoksuaskelia jo. Keskinäiset painileikit alkavat myös kiinnostaa. Kovasti purraan toisia kuonoon ja häntään sekä kampataan tarttumalla sisaruksen jalasta kiinni. 

Dieetti on tepsinyt hyvin ylensyötiripuliin eli pieni ruoan säännöstely on kannattanut. Gimma on viettänyt pidempiä aikoja poissa pentulaatikosta. Nyt pentujen vatsat toimivat paljon paremmin ja painot nousevat silti tasaisesti. En siis enää kanna huolta siitä asiasta.  

Oma ihana kummityttöni vietti veljensä kanssa uudenvuoden meillä. Hänet on nimetty nyt pentujen kummitädiksi ja meillä oli varsinainen aivoriihi pystyssä, kun keksimme pennuille nimiä. Saimmekin nimilistan aikaiseksi, mutta vielä en niitä julkista. Haluan niitä hieman vielä makustella ja katsella miten ne alkavat istua pennuille. Kasvaako siis pennuista todella nimiensä näköisiä selviää piakkoin.

Nyt alkaa olla aika avata ovet muillekin vieraille ja niitähän on jo tulossa roppakaupalla. Kalenteri alkaa täyttyä sovituista vierailuajoista. Etusijalla ovat nyt aluksi ne pennunodottajat, jotka eivät ole vielä täällä ehtineet käydä. Mutta varaudun henkisesti jatkuvaan vierasvirtaan ja Gimma sekä pennut toivottavat tulevat pentujen omistajat tervetulleiksi.